Osallistun Vappu Alatalon hyppytekniikan kouluttajien koulutukseen Lohjalla, Siun tiossa ja Loviisassa keväällä ja kesällä 2016.
Blogi esittelee kurssin sisältöä, etenemistä ja projektikoirien sekä treeniryhmien harjoitteita.
Testasin sovellettuna treeninä Timmylle ja Sammylle putkea perussarjan osana. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, miten iso vaikutus vauhdilla ja siihen liittyvällä ohjaajan sijoittumisella on.
Alkuviikolla toteamani selän jäykkyys ol hieman hellittänyt ja viimeisessä pukesta perussarjalle riuhtaisussa oli jo melko rento liike mukana.
Sammyn osiossa mukana oli lopussa myös ohjaajan liikettä, mikä paransi koiran suoritusvauhtia merkittävästi..
Timmyn ja Sammyn sovellettu hyppytekniikkatreeni puomilla ja putkilla. Yllättävän hyvin koirat hakivat hyppymatriisin hieman pidemmältäkin etäisyydeltä. Jos vielä ohjaaja osaisi pitää kätensä kurissa, taivaalle osoittava kämmen ei ainakaan auta koiran suoritusta. Jos haluaisi lisätä estefokusta, esim. puomin rinnalla voisi hyvinkin juosta.
Sammyn perussarjassa ponnistus lähti hieman kaukaa, parani kyllä loppua kohti.
Jäin miettimään että olisiko sittenkin neljän jalan välit olleet kokeilemisen arvoiset, vaikka Sammy on loikkinut niillä viimeiset kaksi hyppyä yli
Muuten koira tekee tosi hyvällä draivilla ja sain kiinnitettyä huomiota kulmauksiin ja symmetriseen lähtöasentoon, koska mielestäni viikko sitten etujalat olivat liiaksi takaviistoon ja koira joutui keinauttamaan itsensä liikkeelle.
Timmy tekee perussarjaa myös ponnistaen hieman kaukaa ja takaosan kohoaminen ja selän hienoinen jäykkyys lienee tuhansien toistojen kautta tullutta hyppyhistoriaa -onhan koira kilpaillutkin agilityssa lähemmäs 200 starttia. Suoritus kuitenkin parani loppua kohden.
Seuraavan kerran kokeilen ohjaajavetoisella etupalkalla.
Timmyn Set Point oli mielestäni ponnistuksellisesti melko hyvä, selkä olisi saanut olla pyöreämpi.
Sammyn Set Pointissa ponnistus lähti kaukaa ja viimeinen laskeutuminen hipaisi jälkimmäistä bumpperia. Videosta jäi näköjään pois tämän yrityksen paikkaus, jossa koira suoritti mallikkaasti hypyn laskeutuen selkeästi kauemmas.
Sammyn Set Point 4ft välillä läksi aluksi hieman kaukaa, mutta koira korjasi hyvin lopussa ja kaari oli symmetrinen. Olisi voinut lyhentää väliä hieman.
Perussarjan 5ft väli vaikutti sopivalta. Olen melko lailla tyytyväinen koiran pään asentoon verrattuna aikaisempiin, fokus on selkeästi paremmin targetissa.
BG 5ft Tämä oli hyvin mielenkiintoinen sovellus, jossa koira joutuu alussa venyttämään laukkaansa osuakseen puomille ja sen jälkeen hakemaan putken spontaanisti. Takaisin tullessaan koira joutuu keskittymään kunnolliseen kontaktiin, jotta perussarjalle saadaan riittävän hyvä ponnistus. Harjoituksesta on siis hytyä myös kontaktiopetuksessa. Jonkin verran joutuu siirtymään ohjaajafokukseen, voisi myös auttaa koiraa liikkumalla puomin sivulla.