Timmy teki perussarjaa, taipumista ja arviointitehtävää hieman lyhyemmällä välillä.
Perussarja näytti hieman jäykältä, mutta parannusta on esim. heinäkuun liikkumiseen. Timmy kävi hieronnassa ja kraniosakraalihoidossa ja ainakin lihaksisto vaikuttaisi olevan kunnossa. Selkärangassa lannerangan ja rintarangan yhtymäkohdassa oli hieman arkuutta, saimme sen kyllä avautumaan, mutta vaatisi uusintakäsittelyn ensi viikollla ja uuden KS-käsittelyn hieman myöhemmin.
4-4-6 vaikutti hieman paremmalta ja taipuminen näytti omaan silmään mallikkaalta. Vastapäivään ehkä hieman parempi.
Sammy teki hyvällä sykkeellä, taipumisessa vire nousi liian korkealle, koska vieresdsä oli putkia houkuttelemassa. Lopussa rauhoituttiin. Perussarjan alun tuplabumpperi on jäänyt kummittelemaan rimallisista hypyistä. Sitä ei tarvita, kuten ei myöskään noin voimakasta ohjaajan liikettä (käsi pois).