Friday, May 20, 2016

Rhean perussarja 20.5.2016


BG 5ft 8cm bumpperit

Rhealla on hyvä asenne tekemiseen ja koira tykkää, kun siitä tykätään. On vaatinut ohjaajalta hieman asennemuutosta, kun aikaisemmat koirat ovat olleet sellaisia kivipäitä, että niille on saanut huutaa hyeenan lailla ja tekeminen jatkuu silti samanlaisena.

Perussarja olisi voinut olla puoli jalkaa- jalan verran lyhyempi. Välillä on hieman yliyrittämistä, mutta paranee loppua kohti.

Selän pyristystä olisin voinut tehdä enemmän, mutta koulutuksen tässä vaiheessa ei ohjaaja tiedosta kaikkea.


Tuesday, April 12, 2016

Timmyn treeni Lohjalla 12.4.2016




Timmyn ensimmäinen treeni Lohjalla 12.4.2016. Todettiin, että Timmyn selkä ei pyöristy Set Point .-harjoituksessa, oli siis epäiltävissä, että koiralla saattaisi olla jumeja selän alueella, joten jätimme tämän harjoitteen tämän lähijakson ainoaksi